Venetsia

VENETSIA

Venetsia on yli sadalle saarelle levittäytynyt kaupunki Koillis-Italiassa Adrianmeren rannikolla. Venetsia on yksi maailman tunnetuimmista ja kauneimmista kaupungeista. kaupungilla käy vuosittain noin 20 miljoonaa turistia suurin osa päiväseltään. Venetsian tunnelman voi silti kokea myös ilman ruuhkaa:aamuvarhain ja myöhään illalla sivukujilla kuulee vain omien kenkien kopinan. Venetsiaa kutsutaan siltojen kaupungiksi, sillä sadat kävelysillat kaartuvat kanavaverkoston yllä. Laguunin mutapohjaan paalutetut palatsit ja muut talovanhukset kasvavat suoraan vedestä. Veneiden tärähdykset ja veden loiske korvaavat autojen äänet.

Venetsiassa voi gondoliajelulla katsella nähtävyyksiä romanttisesti. Kokemus on jännittävin iltapimeässä, sillä veneissä ei ole valoja ja kanavat ovat heikosti valaistuja. Gondoliajelu maksaa saman matkustajamäärästä riippumatta. 40 minuutin ajelu päiväsaikaan maksaa noin 80 euroa ja iltaseitsemän jälkeen 100 euroa. Hinta on sovittava ennen kierrosta. Venetsiassa on aina ruuhkaista, mutta pahin ajankohta on keski- ja eteläeurooppalaisten lomakuukausi elokuu. Tuolloin turistit täyttävät hotellit, ravintolat, kirkot ja museot.

Historiallinen keskusta

Venetsian keskusta on kapeiden katujen ja kanavien sokkeloa. Alue on säilynyt miltei samannäköisenä jo vuosisatoja. Vanhaa rakennuskantaa ehostetaan jatkuvasti. Työläiskaupunginosa Cannaregiossa sijaitsee Euroopan vanhin ghetto, jossa asuu yhä juutalaisia perheitä.

Historiallinen keskusta koostuu kuudesta kaupunginosasta. Ulkoisesti ne ovat muuttuneet hyvin vähän ajoista, jolloin Venetsia oli kauppa- ja merenkulkumahti. Venetsian arkkitehtuuri on komeaa: bysanttilaista mosaiikkikoristelua, goottilaista jylhyyttä ja barokin runsautta. Monumentit, kirkot, palatsit ja niihin kätketyt taideteokset pitävät matkailijan kiireisenä.

Venetsiassa on kiva kulkea jalan, sillä historiallisen keskustaan ei pääse autoilla. Venetsian kävelee päästä päähän helposti tunnissa. Venetsian julkinen liikenne sekä ambulanssit, poliisit ja jätekuskit kulkevat vettä pitkin. Ne jäävät rautatieaseman kupeeseen Piazzale Roman pysäköintipaikalle.

Pyhän Markuksen tuomiokirkko (Basilica di San Marco)

Lähes tuhatvuotias Pyhän Markuksen tuomiokirkko hallitsee Venetsian symbolista keskipistettä ja kuuluisinta paikkaa Pyhän Markuksen toria. Harva pyhättö on yhtä ällistyttävän upea. Nimensä kirkko on saanut legendasta, jonka mukaan vuonna 828 kaksi kauppiasta salakuljetti Pyhän Markuksen maalliset jäännökset Aleksandriasta Venetsiaan.

Kirkko on loistelias sekoitus arkkitehtuurin eri suuntauksia ja koristelutyylejä, mutta hallitsevin elementti on bysanttilaisuus. Ulkopuolella kirkkoa huomio kiinnittyy julkisivun upeisiin mosaiikkitöihin ja pääsisäänkäynnin yläpuolella ratsastavien pronssihevosiin. Ratsut ovat kopioita Konstantinopolista tuoduista sotasaaliista. Alkuperäiset ratsut ovat kirkon museossa. Pyhän Markuksen tuomiokirkon sisätiloissa on mosaiikkeja yli 8000 neliömetrin verran. Sisätiloissa kimaltelevat kullanhohtoiset mosaiikkiteokset, joita on vuosisatojen mittaan lisätty seiniin, kaariholveihin ja kupoleihin. Kultainen alttari on koristettu helmillä ja parilla tuhannella jalokivellä. Ehdoton vierailun kohde on myös tuomiokirkon kellotapuli. Hissillä pääsee ylös ihailemaan kaupunkimaisemaa. Pyhän Markuksen tuomiokirkko sijaitsee Piazza San Marcossa.

Canal Grande

Venetsian vilkkain kanaali kulkee halki kaupungin s-kirjaimen muotoisena. Kanaalin kurveja myötäilevät 1100–1700-luvuilla rakennetut arvokkaat palatsit, joiden perustukset ovat Venetsialle tyypillisesti paalutettu suoraan mereen. Parhaiten kanaalista nauttii veneen kyydissä joko gondolilla, vesitaksilla tai -bussilla eli vaporetolla matkaten. Niillä pääsee ajelemaan lähes neljä kilometriä pitkän kanaalin päästä päähän. Hienoja yksityiskohtia ja komeita rakennuksia on kanaalin molemmin puolin.

Rialton silta

Kaupungin noin 450 sillasta kuuluisin ja kuvatuin on Rialton vankka marmorisilta. Silta valmistui 1590-luvulla korvaamaan vanhan puusillan ja oli pitkään ainoa Canal Granden ylittävä jalankulkuväylä.