Kreeta pähkinänkuoressa

Suuri osa suomalaisista on elämänsä aikana matkannut ainakin kerran Kreikan suurimmalle saarelle, Kreetalle, ja useimmat sinne kerran sattumalta tai tuttujen neuvomina eksyneet ovat myös palanneet myyttisen kauniille saarelle toistekin.

Kreeta on ainutlaatuinen saari niin sijaintinsa kuin nähtävyyksiensä ja luontonsa ansiosta. Vuoristojen hallitsema mahtava saari nimittäin lepää Välimeren sinisissä aalloissa aivan Euroopan ja Afrikan välillä, ja sen eteläosan ilmasto tarjoaakin tuulahduksen eksoottista Afrikkaa. Ja lämmin ilmasto puolestaan suosii eksoottista kasvillisuutta, eli Kreetan eteläosissa voit perinteisten kreikkalaisten oliiviviljelmien vierellä törmätä banaanipuihin ja mangoviljelmiin. Vuorien lomassa sinua odottavat hedelmälliset laaksot ja niiden sadosta notkuvat puut ja pensaat. Vuorten solissa pääset patikoimaan uskomattomien rotkojen syvyyksiin.

Nähtävyyksien osalta upealla Kreetalla on tarjota pitkä lista etenkin maailmanluokan muinaisia palatseja ja niitä ympäröineitä kaupunkeja. Olemmekin varmaan kaikki lukeneet Knossoksen minolaisesta palatsista, jossa tarun mukaan hallitsi kuningas Minos, ja Minotauros eli piilotettuna suuren labyrintin sokkeloihin. Knossoksessa muuten asui parhaimmillaan jopa 100 000 ihmistä, eli kyseessä ei todellakaan ollut mikään muinainen kyläpahanen. Kreetalla voit Knossoksen lisäksi vierailla useilla muilla saman aikakauden minolaisilla palatsiraunioilla, joista osa oli yhtä loisteliaita ja ylellisesti varusteltuja kuin niiden kuuluisin sisar.

Suurin syy pimeän Pohjolan asukkien Kreetan suosimiselle lienevät kuitenkin sen kauniit hiekkarannat. Kreetan pohjoisrannikko on kilometrien mittaisten pehmeiden hiekkarantojen helminauha, ja rannat ovat myös lapsiystävällisiä suhteellisen mataluutensa ansiosta. Juuri siksi Kreetan suosituimmat lomakohteet sijaitsevatkin pohjoisrannikolla. Saaren eteläpuolella löytyy myös kalliorantoja ja salaperäisiä rantaluolia.

Kreetan suurimmat kaupungit sijaitsevat niin ikään saaren pohjoisrannikolla, ja ovat turistien suosiossa. Hania, Rethymnon ja Iraklion omaavat pitkät juuret ja ovat historian saatossa kokeneet kovia eri kansojen käsissä. Venetsialaisten valtakauden kädenjäljet näkyvät edelleen elävinä niiden vanhojenkaupunkien kujilla ja linnoituksilla, ja tarjoavat alueille oman erikoisen leimansa. Uudet kaupunginosat puolestaan elävät vankasti 21. vuosisadalla tarjoten kaikki nykyajan mukavuudet ja palvelut, vilkasta yöelämää myöten.

Eikä Kreetalla suinkaan tarvitse lomailla tyhjin vatsoin, sillä saari on maailmankuulu maukkaasta ja kaiken lisäksi terveellisestä ruoastaan. Aktiivisen ja kokemusrikkaan päivän aikana onkin ihanaa istua paikallisista erikoisuuksista notkuvan pöydän ääreen rentoutumaan ja tankkaamaan voimia uusien kokemuksien keruulle.

Lue lisää Kreetasta:

* kreikkaan-net, kreeta – Netin laajimman suomenkielisen Kreikka sivuston Kreeta sivut.  Pelkästään Kreetasta siellä on parikymmentä sivua.

* kreeta.org – Uusi, kokonaan Kreeta aiheeseen keskittynyt suomalainen Kreeta sivusto.

* Lonely Planet / Crete – Tunnetun matkakirjasarjan nettisivut, joissa kerrottaan Kreetasta. Englanninkielinen.

* explorecrete.com – Monikielinen Kreetan matkaopas. Kielet mm englanti, saksa, ranska, ruotsi, venäjä, kreikka. Valitettavasti ei ainakaan vielä suomeksi.

 

 


Kommentit

Kreeta — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>