Tyylikkään lomailijan Nizza
Ranskan Rivieran suuresta satamakaupungista Nizzasta löytyy nähtävää ja tehtävää kaikenikäisille lomailijoille. Siellä päivä jos toinenkin kuluu helposti kaupungin monissa museoissa kiertelemällä sekä vierailemalla yllättävän edullisesti esimerkiksi kiehtovassa Parc Phœnixin kasvitieteellisessä puutarhassa, josta löytyy myös eläimiä. Yksinkertaista lomailua arvostava voi vanhankaupungin pikkukatujen kahviloissa ja leipomoputiikeissa nauttia rauhassa kahvia kaupungin elämänmenoa katsellen sekä paikallisista herkuista nauttien. Rantalomasta haaveilevan kannattaa varata jonkinlainen patja tai paksu pyyhe mukaan, sillä Nizzan rannat ovat teräväkivisiä ja niillä lekottelu saattaa muutoin olla kivuliasta. Nizzasta löytyy kuitenkin muutama ranta, joille on levitetty kerros hienoa hiekkaa.
Nizzan lentokentälle (NCE) pääsee lentämällä suoraan monista Euroopan kaupungeista. Lentokentältä perille itse kaupunkiin pääsee edullisella lentokenttäbussilla tai hotellin omalla lentokenttäkuljetuksella, josta kannattaa kysellä jo matkaa varatessa. Ruuhka-aikana lentokentän ja kaupungin välisen matkan voi myös hätätapauksessa kävellä noin tunnissa, jos matkatavaraa ei ole mukana paljon. Nizzalla tulisi myös varautua siihen, että läheskään kaikki paikalliset eivät puhu tai ovat syystä tai toisesta vastahakoisia puhumaan turisteille englantia, joten edes alkeellisia ranskan taitoja arvostetaan varmasti.
Nizzassa liikkuminen käy kätevimmin paikallisbusseilla, joissa 1.50 euroa maksavalla kertalipulla voi matkustaa yhteensä 74 minuuttia ja vaihtaa tarvittaessa linjaa. Bussien ylivoimaisen edullisuuden takia niiden kulkemiin reitteihin kannattaakin tutustua jo ennen matkaa. Nizzassa on myös raitiovaunulinja, mutta se on enimmäkseen paikallisten työssä käyvien suosiossa, eikä sillä ole bussilla kulkemisen helppouden takia varsinaista hyötyä turisteille. Auton vuokraamista Nizzassa tulisi ehdottomasti välttää, sillä Ranskan Riviera on erityisen tunnettu korkeasta auto-onnettomuuksien lukumäärästä, ja lähes jokaisella paikallisella onkin jonkinlainen kolariin liittyvä tarina kerrottavanaan. Lisäksi taksit ovat Nizzalla pahamaineisen kalliita, ja senkin vuoksi turistin on turvallisinta ja helpointa liikkua kaupungin loogisesti järjestetyillä bussilinjoilla.