Vain palmumetsä

Vain eksoottinen palmumetsä

Me suomalaiset emme miellä palmuja kovinkaan kreetalaiseksi lajiksi, mutta myyttisen ja salaperäisen kauniin Kreetan kaakkoisosassa sijaitseva upea Vain palmumetsä todistaa, että kyseinen laji viihtyy hyvin Euroopan eteläisimmälläkin saarella. Vain palmujen katveessa olet varma, että lensit väärään maahan, ja että olet paljon eksoottisemmassa lomakohteessa.

Lassithin prefektuurin Sitian kaupungista on Vain palmumetsään matkaa noin reilut 20 kilometriä, ja pääset sinne parhaiten vuokra-autolla, etenkin kesäsesongin ulkopuolisena kautena. Vuorten ylitse kulkeva ajomatka on jo sellaisenaan huikea nähtävyys.

Vain palmut ovat todistetusti kotoperäisiä, vaikka usein niitä väitetäänkin arabimerirosvojen tuontitavaraksi. Phoenix theopharastii -lajikkeen (Kreetan palmun) edustajia tavataan toki muuallakin Kreetan kamaralla, ja niistä on mainintoja ja maalauksia jo minolaisten kulttuurin ajalta, yli 3 500 vuoden takaa. Arabit seikkailivat Kreetalla vasta tuhansia vuosia myöhemmin. Vain tuhansien palmujen metsä on kuitenkin Kreetan suurin ja vaikuttavin. Tai ainakin oli, ennen vuoden 2010 suurehkoa maastopaloa, jonka aikana suuri osa metsän palmuista kärsi vakavia vaurioita. Viime vuosina niiden uhaksi ja riesaksi on saapunut myös Afrikasta peräisin oleva loiseläin, joka kirjaimellisesti tuhoaa koko palmun sisuksen. Samainen ilkimys on ehtinyt jo Kreikan manneralueille saakka.

Vain maine kiiri ulkomaille 1960 ja 1970-lukujen aikana, jolloin hipit majoittuivat sinne saatuaan lähtöpassit Matalan luolista, niin ikään Kreetan etelärannikolla. Hippien myötä paikalle saapuivat muutkin reppureissaajat, eikä kestänyt kauaakaan, ennen kuin unelmankauniista metsästä ja sen edustan upeasta hiekkarannasta oli tullut leirintäaluetta. Kreikkalaisten kyllästyttyä kasvaviin roskavuoriin ja meluun, ranta suljettiin 1980-luvulla. Vai ja sen ranta puhdistettiin ja julistettiin suojelualueeksi, jolla leiriytyminen ja roskaaminen on ankarasti kiellettyä.

Sen jälkeen Vaista kehkeytyikin kenties koko Kreetan valokuvauksellisin ja suosituin ranta, jonne matkataan joka puolelta saarta. Kesän ollessa kuumimmillaan rannalla saattaa olla niin ahdasta, ettet löydä paikkaa omalle pyyhkeellesi. Sen reunoilla harrastetaan jopa nudismia, joten valitse pyyhkeesi paikka omien mieltymystesi mukaan. Rannalta löytyvät aurinkotuolit ja -varjot, samoin kuin kahvila ja useimmiten vesiurheilumahdollisuuksia.

Jos onnistut saapumaan Vain metsikölle myöhäiskeväällä tai syksyn sateiden jo alettua, voit onnistua löytämään sen siimeksestä lammikoita ja pikkujoen. Pyyhkeellekin löytyy silloin taatusti paikka keskemmältä rantaa.