Kusadasi

Historiallinen Kusadasi

 

Kusadasi on noin 50 000 asukkaan kaupunki Turkissa Aydinin alueella. Kaupunki on saanut nimensä turkinkielisistä sanoista ’kuş’ (lintu) ja ’ada’ (saari). Monet paikalliset kutsuvat Kusadasia nykyisin tuttavallisemmin ja lyhyemmin nimellä Ada. Kusadasiin pääsee lentämällä Adnan Menderesin lentokentälle ja jatkaen sieltä matkaa bussilla. Kusadasiin voi matkustaa myös lautalla Kreikkaan kuuluvalta Samoksen saarelta. Itse kaupungissa liikkuminen onnistuu parhaiten paikallisilla edullisilla minibusseilla. Taksilla voi toki myös kulkea, mutta kyytiin ei kannata hypätä suoraan kadulta, vaan varata kyyti mieluummin paikalliselta taksitoimistolta. Kusadasissa on kuitenkin suositeltavaa kävellä ja katsella maisemia kaikessa rauhassa, sillä koko kaupungin päästä päähän kävely kestää vain noin 30 minuuttia.

Kusadasin historiallisiin päänähtävyyksiin lukeutuvat kaupungin vanhat muurit sekä vuonna 1618 rakennettu Kaleiçi Camiin kaunis moskeija. Kaupungin useimmat hotellien ympäröimät uimarannat ovat julkisia ja turistien vapaassa käytössä, ja kenties parhaat rannat löytyvät niemen kärkeen asti kävelemällä. Samalla voi vierailla siellä sijaitsevassa linnassa. Kusadasista kannattaa lisäksi ehdottomasti tehdä pieni päiväretki Dilekin kansallispuistoon, joka on metsineen, rantoineen ja polkuineen täydellinen vastakohta turistien valtaamalle kaupungille.

Kusadasin keskusta kauppoineen ja toreineen on hyvin moderni, ja sieltä voi ostaa tyypillisiä matkamuistoja koruista turkkilaisiin mattoihin. Rihkamaa kaupittelevat myyjät ovat äärimmäisen taitavia painostamaan asiakkaitaan tekemään hätiköityjä ostopäätöksiä, mutta rauhassa katselemalla Kusadasin kaupoista voi tehdä todellisia löytöjä. Tinkiminen kuuluu tapoihin, ja myyjä saattaa jopa loukkaantua jos asiakas suostuu heti maksamaan tuotteesta pyydetyn hinnan. Matkailijan kannattaa kuitenkin välttää ostamasta kovin kalliita esineitä, sillä niiden aitoudesta ei ole takuuta. Lisäksi luottokortilla ei turvallisuussyistä kannata maksaa edes pieniä ostoksia. Kaupungin keskustasta löytyy myös monipuolisesti ravintoloita, kahviloita ja baareja, joissa tarjoillaan sekä turkkilaisia että muunmaalaisia ruokia. Erityisen suosittu ruoka- ja lepopaikka turistien keskuudessa on rento ja ulkomaalaisystävällinen The Limon Bar.

Muuta luettavaa aiheesta: