Lefkaksen juomat

Lefkaksen omat juomat

Lefkas on suomalaistenkin keskuudessa Kreikan suosituimpia lomasaaria. Koska saari on ollut vuosituhansien varrella useidenkin eri maiden vallan alla, on sen menu ja juomalista tänään etenkin sekoitus kreikkalaista ja italialaista. Mitä suloisen saaren juomiin tulee, se voi ylpeillä eräillä persoonallisilla erikoisuuksilla, joita on muilta Kreikan saarilta ja mantereelta vaikea tai jopa mahdoton löytää. Jos siis olet Lefkas-saarella lomalla, käytä tilaisuus hyväksesi ja tutustu saaren juomiin. Ne sopivat myös erinomaisesti tuliaisiksi, etenkin kun EU:n alueella saa matkalaukussa kuljettaa omaan käyttöön tarkoitetun määrän alkoholituotteita. Missä se oman käytön raja sitten kulkee, onkin varsinainen salaisuus, johon edes Suomen tullipojilla ja -tytöillä ei ole antaa tarkkaa vastausta. Lefkaksella valmistetaan sekä viinejä että makeita liköörejä. Niistä tunnetuimmat ovat:

Vertzami-punaviini, joka valmistetaan saarella viljellystä Vertzami-rypälelajikkeesta. Se on muualla Kreikassa suhteellisen harvinainen lajike, joka saapui Lefkakselle aikoinaan venetsialaisten matkassa, joskus 1400- ja 1800-lukujen välillä. Sen tuottama viini on erityisen tummaa, toisinaan lähes mustanvivahtavaa, ja äärettömän aromikasta. Vertzami sisältää myös yllättävän korkean, terveydestään ylistetyn flavinoidipitoisuuden, josta sen värikin johtuu. Toisinaan sitä sekoitetaan muiden viinien, esimerkiksi Mavrodaphnen kanssa. Vertzamiin voit törmätä myös nimellä Lefkas, Lefkaditiko, Lefkada tai Benjamino. Kyseinen viini on juuri sopiva liharuokien seuralaiseksi.

Rozoli-likööri on ihanaisen appelsiininen ja kanelinen, ja tyydyttää sokerihampaan kolotuksen makeutensa ansiosta. Juomaa käytetään jälkiruokajuoman, sillä sen sanotaan edistävän ruoansulatusta. Kuumana kesäpäivänä kylmä Rozoli onkin mainio illallisen jatkeeksi. Luonnollisesti aromikkaalla liköörillä on muitakin käyttötapoja, kuten jälkiruokien ja leivonnaisten maustaminen. Voitpa huoletta lorauttaa sitä myös lempikonjakkisi sekaan illan tullen tai vaikkapa kuumaan teehen talvisaikaan. Sen aromit tuovat hetkessä kesämuistot ja Lefkaksen mieleesi.

Ruusulikööri on myöskin pienen Lefkaksen erikoisuus. Sitä ei juurikaan valmisteta muualla Kreikassa, joten muistathan maistaa sitä jo saarella ja ostaa pullon tai pari kotiin vietäväksi. Humalluttavan makeat ruusun terälehdet tuoksuvat liköörissä, joka luonnollisesti myös maistuu ruusuiselta.

Huomaa myös, että Kreikassa ei ole paikallista Alkoa, vaan alkoholijuomia saa myydä niin ruokakaupoissa kuin niihin erikoistuneissa pikkuliikkeissä, kavoissa. Monopoliton myynti tarkoittaa myös jo tutuksi muodostunutta edullista hintaa, ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Monen pää onkin joutunut pyörälle tavallisen ruokakaupan viinahyllyn äärellä.

Lue myös: kreikkalaiset viinit