Ruokavalio

VÄLIMEREN RUOKAVALIO

Maailmalla ylistetään Välimeren ruokavaliota sen kiistattoman terveellisyyden vuoksi. Aito Välimeren ruokavalio perustuu runsaaseen vihannesten, hedelmien, palkokasvien, pähkinöiden, kalan ja yllättäen myös rasvan käyttöön. Rasva ei kuitenkaan pohjoiseurooppalaiseen tapaan ole voita tai muuta tyydyttynyttä lajia, vaan useimmiten neitsytliiviöljyä.

Vaikka nimitys viittaa koko Välimeren ympäristöön, tarkoitetaan sen ruokavaliolla etenkin Kreikan, eteläisen Italian ja Espanjan perinteistä keittiötä ja siitä kerromme tässä artikkelissa. Välimeren itä- ja etelärannikon keittiö eroaa edellä mainituista jonkin verran, etenkin rasvojensa ja lihankäytön suhteen. Esimerkiksi Egyptissä, Maltalla tai Israelissa oliiviöljyä ei juuri tunneta ja Pohjois-Afrikan sekä Lähi-idän puolella ruoanvalmistuksessa käytetään useimmiten voita tai lampaan hännästä saatavaa rasvaa.

Aitoa Välimeren ruokavaliota noudattavat käyttävät päivittäiseen ruoanlaittoon raaka-aineina etenkin tuoreita vihanneksia ja kasviksia, tai sitten perustana ovat palkokasvit. Ilmasto mahdollistaa ympäri vuoden erilaisten tuoreiden ainesten saannin, ja palkokasveja käytetään sekä tuoreina että kuivattuina. Palkokasveista mainitkaamme huippusuositut linssit, erilaiset pavut, kikherneet, herneen- ja pavunpalot jne. Jälkiruokina tarjotaan etenkin vuodenajan tarjoamia tuoreita hedelmiä tai vaihtoehtoisesti jogurttia esimerkiksi pähkinöillä ja hunajalla.

Lihaa valmistetaan perinteisesti sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Sitä ei suinkaan löytynyt lautaselta arkisin. Etenkin punaisen lihan eli naudan ja sian nauttiminen on vähäistä ja niiden asemasta suositaan valkeaa lihaa omaavaa kanaa. Punaisen lihan kohdalla taas perinteisesti suositaan lammasta tai vuohta, ei nautaa tai sikaa.

Kalaa ja äyriäisiä sen sijaan käytetään etenkin saarilla ja rannikkoalueilla runsaasti, ja kalanrasvan terveellisyydenhän jokainen jo tunteekin. Välimeri tunnetaankin siitä, että sen vesissä uiskentelee kymmenittäin maukkaita kalalajeja, niin suuria kuin pieniä.

Maitotuotteita Välimeren ruokavaliossa edustavat lähinnä jogurtti ja erilaiset juustot. Jogurtti on lomailijoille jo tuttua paksua lajia, jota Suomessa usein mainostetaan turkkilaisen jogurttina. Juustoja puolestaan on uskomaton määrä erilaisia, ja kreikkalainen feta on todellakin vain jäävuoren huippu. Maitoa sellaisenaan juovat lähinnä vain pienet lapset, eikä sitä todellakaan nautita ruokajuomana.

Ruokajuoman titteliä pitää veden lisäksi hallussaan tietysti viini. Viiniä on Välimeren alueella valmistettu jo tuhansia vuosia, ja perinne jatkuu vahvana tänäänkin. Etenkin punaviinin omaavat flavinoidit ovat ainakin aiempien tutkimusten mukaan terveellisiä, koska yhdessä resvetranolin kanssa ne estävät verisuonten kalkkeutumista, madaltavat pahaa kolesterolia ja suojaavat soluja hapettumiselta eli enneaikaiselta vanhenemiselta. Hiljattain John Hopkinsin yliopiston suuri tutkimus kuitenkin on vesittänyt kyseistä teoriaa. Viiniä myös nautitaan Välimeren maissa kohtuudella, eli lasillinen tai pari riittää ruokajuomaksi koko pullon sijaan.

Kyseisen ruokavalion vaikutuksista on tehty kymmeniä tieteellisiä tutkimuksia, jotka kaikki todistavat sen eduista. Sen on todettu esimerkiksi merkittävästi vähentävän sydän- ja verisuonitauteja, syöpäriskiä, Parkinsonin taudin ja Alzheimerin riskiä sekä ennenaikaisen kuoleman riskiä. Korkeasta rasvaprosentistaan huolimatta se myös auttaa painonhallinnassa ja verenpaineen pitämisessä ihanteellisissa lukemissa. Jopa Suomessa epidemian luonteen saaneen kakkostyypin eli aikuisiän diabeteksen ehkäisyssä sillä näyttää olevan oma roolinsa. Tällä hetkellä tutkitaan laajalti myös pähkinöiden ja öljyn vaikutusta muistin suojelussa ja jopa Välimeren ruokavaliosta löytyvien elementtien vaikutusta ihosyövän ehkäisyssä.

Suomessa kiitettävän monet ovat jo ottaneet Välimeren ruokavaliosta omaan keittiöönsä runsaasti vaikutteita, onhan reseptien etsintä netin kautta vaivatonta. Kansainvälisessä vertailussa Skandinavian maat yllättäen selkeästi selättävät englanninkielisen maailman välimerellisen keittiön nauttimisessa. Tästä on hyvä jatkaa!

Totuuden nimissä on kuitenkin kerrottava, että valitettavasti Välimeren maissa sen oma ruokavalio muuttuu ajan kuluessa. Perinteisen keittiön rinnalle, ja osittain sitä korvaamaan, ovat saapuneet ranskalaiset perunat, hampurilaiset, perunalastut, olut ja vahvat alkoholijuomat ja muut länsimaisen ruokakulttuurin ”ihmeet”. Lihan käyttö on keskivertoperheessä lisääntynyt vuosikymmenien saatossa tuosta yhdestä kerrasta ainakin 2 – 3 kolmeen kertaan viikossa, ja yhä useammin kyseessä on terveydelle haitallisempi punainen liha. Aidointa Välimeren ruokavaliota noudatetaan enää lähinnä Kreikan saaristossa ja eteläisessä Italiassa.