Kasinolaiva risteilyt

Välimeren kasinolaiva risteilyt

Risteilymatkustaminen on jatkuvassa kasvussa. Risteilyaluksia on liikenteessä jo todella paljon ja useat näistä komeimmista risteilyaluksista nähdään myös Välimerellä. Perinteisesti isoimmat alukset ovat purjehtineet Yhdysvaltain itärannikolla ja Meksikonlahdella, mutta ilahduttavasti olemme saaneet näitä aluksia myös Välimerelle ja kotoiselle Itämerelle.

Moni voi ihmetellä sitä, että miten laivalla voi viihtyä sen seitsemän päivää tai vaikkapa kaksikin viikkoa. Monilla ihmettelijöillä on kuitenkin mielessään kuva Ruotsin- tai Tallinnanlaivasta, jotka kaikki kuitenkin luokitellaan autolautoiksi. Viihde-elementit ja muut fasiliteetit näillä isommilla risteilyaluksilla ovat aivan toista luokkaa ja parhaiten kärryille pääsee tietenkin lähtemällä itse kokeilemaan risteilyä isommilla laivoilla.

Suomalaisittain tunnetuimpia laivayhtiöitä on varmasti Royal Caribbean Cruise Line, jonka aluksia on tehty myös meillä Suomessa, Turun telakalla. Näistä osa nähdään myös Välimerellä. Useasti Helsingin satamassa vierailee myös Celebrity Cruise Linen väreissä olevia aluksia jotka tekevät pidempiä Itämeren risteilyitä.

Välimerellä pelataan kasinopelejä

Välimerellä seilaavat suurimmat risteilyalukset tarjoavat matkustajille upean määrän erilaista viihdettä, mukaan lukien kasinopelejä. Monesti risteilyaluksia on verrattu kasinokomplekseihin Las Vegasissa ja Macaossa, jossa viihteen ja kasinopelien parissa voi viettää vaikkapa koko päivän ja yön ja välttämättä ei tiedä mitä kello on tai mikä vuorokaudenaika on kyseessä.

Näillä Välimeren risteilyaluksilta löytyy toki paljon muutakin tekemistä lähes jokaiseen makuun ja risteilyihin kuuluu myös vierailut eri maissa ja isoissa kaupungeissa. Ja parhaimmillaan näissä vierailukaupungeissa viihdytään niin kauan että myös paikalliseen kasinokulttuuriin tapahtuminen onnistuu matkan aikana.

Kasinoristeily voisi olla vaikkapa seuraavan lainen: Lähtö Rooman Civitavecchiasta, sieltä ensin Monacoon, jossa tutustuminen kuuluisaan Monte Carlon kasinoon. Monacosta matka jatkuisi Barcelonaan, jossa sijaitsee useampi iso pelikasino. Barcelonasta Korsikan kautta pysähdys Maltalle, jossa pokeriturnaus tai tutustuminen saaren muutamaan isompaan kasinoon. Maltalta matka jatkuu Kreikkaan ja Ateenaan, jossa myös tarjolla erilaisia kasinopelejä usealla eri kasinolla. Tästä matka jatkuu vielä Dubrovnikin ja Venetsian kautta takaisin Roomaan.

Kasinopelaajalle oikea laiva

Ennen kuin kasinopelaaja lähtee laivalle, on hyvä selvittää mitä mahdollisuuksia pelaajalla on kasinopelien pelaamiseen. Luonnollisesti nettiyhteyden avulla pelaaminen onnistuu nettikasinoiden avulla, mutta jos livetoimintaa paikan päällä etsii, niin kannattaa tarkistaa asia laivan informaatiopaketista.

Esimerkiksi Allure of the Seas aluksella  oleva Casino Royale sijaitsee kannella neljä ja kyseisessä kasinossa on mm. kolikkopelejä, Blackajckia, Crapsia, Rulettia, kolmen kortin pokeria, Caribbeas Studia ja Texas Hold’emia. Aluksella on myös tarjolla kolikkopeli ja blackjack-turnauksia sekä 500 dollarin takuupotti Bingo. Erilaisia kasinovoittoja on siis runsaasti näillä laivoilla tarjolla. Mikä olisikaan upeampaa kuin tienata laivan kasinolla hieman ylimääräistä rahaa seuraavaan kohteeseen tai vaikkapa uuteen risteilyyn. Urheilutulosten seuraaminen ja urheiluvedonlyönti onnistuu tietenkin myös risteilyn aikana. Kaikissa laivoissa on nettiyhteys, lisähintaa toki saatetaan periä. Tämä vaihtelee laivayhtiöstä toiseen. Samalla nettiyhteydellä voi lukea sähköpostit ja päivittää risteilykuvat Facebook sivuille.

Usein tulee myös muistaa se, että laivojen kasinot saavat olla auki silloin kun laiva on kansainvälisillä vesillä. Kannattaakin etukäteen myös selvittää milloin alusten kasinot ovat auki.