Antalya

Kevätreissu Antalyaan

 

Antalya on Turkin Rivieraan kuuluva suurkaupunki, jonka rannat, vuoristo ja antiikinaikaiset rauniot houkuttelevat jopa miljoonia turisteja vuosittain. Antalyan alue on mieleen erityisesti pakettimatkailijoille, jotka kuitenkin yleensä kuljetetaan busseilla lentokentältä suoraan lomakohteisiin, joissa he viettävät lähes koko lomansa. Siksi varsinainen Antalyan kaupunki itsessään sopii hieman itsenäisemmälle matkailijalle, joka haluaa katsella myös paikallisten elämänmenoa.

Matka Antalyaan kannattaa ajoittaa ehdottomasti keväälle, mieluiten esimerkiksi huhtikuulle. Kesäkuukaudet ovat siellä nimittäin jopa tuskallisen kuumia, ja siksi vierailua vaikkapa kesäloman aikana tulisi välttää. Taksimatka lentokentältä Antalyaan maksaa keskimäärin 18 euroa, mutta taksilla liikkuessa on suotavaa varoa huijatuksi tulemista. Turvallisin ja edullisin keino matkustaa lentokentältä kaupunkiin julkisilla busseilla. Asiakkaita haalivat taksikuskit saattavat uskotella turisteille, että pysäkeiltä ei kulje busseja, mutta kannattaa pysyä lujana ja odottaa kärsivällisesti.

Antalyan julkisen liikenteen linjaverkosto on laaja, ja sen busseilla pääsee lähes mihin vain. Bussit ovat ilmastoituja, ja joskus niissä on jopa TV. Lisäksi bussiliput ovat huomattavan edullisia. Päänähtävyydet kannattaa katsella Nurembergin lahjoittamalla historiallisella raitiovaunulinjalla kulkemalla. Linja kulkee kokonaisuudessaan 30 minuuttia yhteen suuntaan kaikkien päänähtävyyksien ohi, ja se yhdistää Konyaaltin rannan ja kaupungin keskustan Antalyan itäiseen osaan. Antalyassa voi toki vuokrata myös auton, mutta keskustassa ajaminen ei ole suositeltavaa. Paikallisten ajotyyliin tottumattomalle kokemus voi olla hyvinkin stressaava, ja parkkipaikkaa voi olla todella vaikea löytää. Lisäksi pyöräily Antalyan vaarallisen vilkkailla kaduilla voi olla kuumuuden takia huono vaihtoehto.

Antalyan vanhankaupungin ja Konyaaltin rannan nähtyään kannattaa matkustaa bussilla hieman kaupungin ulkopuolella katsomaan Pergen antiikinaikaisia raunioita. Lisäksi Terracity-keskus tarjoaa huikeat ostosmahdollisuudet. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Antalyassa liikkuu paljon piraattitavaraa, jonka ostamista tulisi välttää.